|
Jyväskylä-Tourula RK - Klubitietoa
Historiaa Jyvässeudulta olemme ennättäneet keräämään perustamisestamme, 08.07.1983, saakka mittavan määrän. Klubissamme meillä on veljiä 68 ja tällä hetkellä listoillamme olevista veljistä voimme kiittää seuraavia charter-jäseniä (perustajajäseniä) mainion klubimme pystyttämisestä, kiitos: Jukka Ailio, Rauno Bergius, Raimo Ekman, Pertti Eloranta, Matti Jabosson, Risto Krogerus, Jussi Kuusela, Juha Nurminen ja Kauko Vuorela. Klubimme tarinan alun 08.07.1983 tapahtuneelle perustamiselle voidaan yhdistää Päijänne klubin suureen jäsenmäärään. Tätä jäsenmäärää lähdettiin helpottamaan Päijänne klubin sen aikaisen presidentin, Juhani Aaltion, ja muutaman Päijänne klubin past presidentin sekä jäsenen voimin. Syntyi idea uudesta rotariklubista ja näin pienen valmisteluajan jälkeen Armas Vuoriston jakaessa perustajajäsenille merkkejä rintamuksiin charterkokouksessa kuuluivatkin hänen tervehdyssanansa seuraavan vuoden kuvernöörille, Aaltiolle: "Veli kuvernööri, tehtävä suoritettu". Kutsutuista 28 henkilöstä alkuvuosien toimintaa lähtivät pioneeraamaan 23 charteria. Näistä chartereista usea oli "Tourujoen pohjoispuolelta", Vaajakoskelta. Suurelta osin tästä seikasta syntyi Ailion Jukalle idea klubin viiriin (kuva) liittyvään symboliikkaan - joen yli kantavaan siltaan, joka yhdistää veljet Tourujoen molemmin puolin. Aiemmin Jyväskylän historiassa tämä kyseinen silta on toiminut kaupungin ja maalaiskunnan rajana. Tiukempi heraldikko voisi toki kommentoida viirissä olevia tekstejä (perinteinen heraldiikkahan ei "salli" tekstejä esim. viireissä), mutta rotary-viireissä perinteenä on ollut tuoda viirin klubin nimi esille, joten tämä sallittakoon.
Toiminnan alkuvuosina kokoonnuttiin Jyväskylän klubin Harjulla sijaitseviin tiloihin, joista siirtyminen oli nykyisiin Hotelli Alexanran yhteydessä sijaitseviin tiloihin Jyväskylän klubin muuttaessa paikkaansa. Selkeänä menetyksenä tilanvaihdokisssa voitanee pitää saunatilojen poistumista klubin käytöstä. Noina vuosina veljet kävivät hyvin ahkeraan kokouksissa ja läsnäoloprosentit olivat enemmänkin 90%:n kuin nykyisen 70%:n paikkeilla, mutta tästä voimme varmaan itse joka klubissa vain, että ihmisten elämäntyyli, arvot ja ajankäyttö on muuttunut paljonkin näin 25 vuotena. Voimme varmasti olla hyvinkin tyytyväisiä nykyiseen ~70% osanottoon jonka trendi on ollut positiivisesti viimeaikoina nouseva!
Aktiviteetteja riitti hyvin alkuaikoinakin - 1986 "kummitettiin" Jyväskylän alueen Inner Wheel toiminta käyntiin ja Jukka Ailion presidenttikautena -87-88 luovutettiin Inner Wheelille käädyt ja nahkakantinen vieraskirja. Liimataisen Annikin ollessa toimintaa käynnistämässä jäseniä oli noin 50, jossa on tavoitetta nyt uuteen nousuun tähtäävälle Inner Wheel toiminnalle. Polio+ oli suurimpia hankkeita, johon klubilta saatiin kerättyä 100 USD per jäsen ja 6 PHF (Paul Harris Fellow)-arvoa. Klubin historiassa tähän päivään saakka kulkeneena, asiat hyvin kokoavana, viestinä olkoon: "rotariuden pääasia tulisi olla veljeys eikä toiminnasta saa tehdä liian raskasta tai ihmisiä työtaakalla rasittavaa". Varmasti hyvä neuvo kaikille rotariklubeille! Tapahtumissamme "klubin seinien ulkopuolella" on ollut läpi vuosien kirjavaa vaihtelua. Ailion Jukan "Jukan jänisjahti" järjestettiin ensimmäisen kerran 19 vuotta sitten Jaskanmäessa ja tuota perinnettä on edelleen pidetty hengissä, kiitos Jukan. Tehin selällä on vedetty troolia Riton Karin mökin toimiessa "tukikohtana" toiminnalle - ensimmäisellä nostolla kalaa nousi 150kg ja seuraavalla nostolla päästiinkin huimaan 250kg:aan! Päijät-risteilyt ovat olleet usean vuoden perinne ja presidentin vitjojen vaihto onkin kait useammin tapahtunut jossain Päijänteen selällä kuin klubin lounaspöydissä. Teatterissa ollaan käyty läpi klubin historian ja tämä on edelleen yksi AVEC-tilaisuuksistamme. Kulttuuria, hupia, illanviettoa, tutustumisia yrityksiin ja instituutioihin, harrastusten parissa tapaamisten järjestämistä jne. - rikas ja värikäs kirjo hyviä kokemuksia! Vaikkakin perinteitä tulee uusia, veljiä klubissa vaihtuu, toimintatapamme ja arvomme muuttuvat, niin kolme asiaa tulevat varmasti Jyväskylä-Tourulan rotaryklubin aina pitämään tunnistettavana ja samana klubina, nimittäin kantavat voimamme: nuorekkuus, veljeys ja hurtti huumori! Näillä olemme klubimme henkeä ylläpitäneet ja näillä ylläpidämme jatkossakin!
|