twitter:@rk_jkltourula

 




























 












Jyväskylä-Tourula RK - Projektit

...miten klubissamme toteutetaan projektitoimintaa

Kansainvälisiin yhteisprojekteihin osallistumisen lisäksi klubimme on pyrkinyt aina järjestämään käynnissä olevan projektitoiminnan tai parikin paikallisella tasolla. Historian havinoista muistuu mieleen projekteista ensimmäinen ja edelleen voimissaan oleva Jyväskylän Sotainvalidien veljeskodin muistaminen niin tavaralahjoitusten kuin kunnianosoituskäynnein sotiemme veteraanien päivää piristäen. 80-luvulla, perinteen alkaessa, oli tapanamme vierailla veljeskodilla joulun aikaan, mutta hyvin nopeasti tulimme ajatukseen, että jouluna vierailijoita on riittämiin, joten siirsimme vierailumme ajankohdan Veteraanipäivälle. Alkuaikoina muistamisemme koostui Riton Karin tekstiililiikkeestä lahjoituksin saaduista tekstiileistä (kiitos, Kari) - sukista, paidoista jne., kunnes 90-luvun alussa siirryimme käytäntöön antaa Veljeskodin itse hankkia heille sillä hetkellä olennaisimpia tarvikkeita rahalahjoituksen avuin.

Lähes kymmenen vuotta vanhaksi eli edellinen pitkäkestoinen projektimme muistaa ja auttaa Jyväskylässä sijaitsevan Haukkalan kuulovammaisten koulun oppilaita. Myös tässä perinteessä alkuun toimitimme koululle heidän tarvitsemiaan tarveikkeita kuten elektroniikkalaitteita jne., kunnes päädyimme stipendoimaan koulun oppilaita koulun parhaaksi näkemin palkitsemisperustein.

Haukkalan projektin jatkona olimme aloittamassa Jyväskylän rotariklubien yhteistä Kuhankosken erityisammattikoulun avustamista. Koulutus on tarkoitettu pääasiassa kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille, mutta myös muille tukitoimia oppimisessaan tarvitseville oppijoille.

Suurien ja pitkäkestoisten projektien lisäksi keräämme rahaa aika ajoin jäseniltämme vapaaehtois-periaattella esim. kiertävän lippaan avulla erilaisiin hyvänteväisyystarkoituksiin - eräänä esimerkkinä historiasta muistuu mieleen charter- ja kunniajäsenen Ailion Jukan parin vuoden ajan kokouksissa kiertänyt possu huumeiden vastaiselle työlle.

Vuonna 2012-2013 tulee projektien ja avustustoiminan pääpaino olemaan jyväskyläläisten yhteisöjen ja toiminteiden tukeminen, presidentin, Markku Lambergin, johdolla.

Kaudella 2016-2017 osallistumme kansainväliseen Up With People tapahtumaan Jyväskylässä. UWP-ryhmän vierailu huipentuu kahteen musikaali-esitykseen Paviljongissa 26.11 ja 27.11.2016. Jo perinteeksi muodostunut Pelastusarmeijan patavahti-toiminta kuuluu myös kauden 2016-2017 toimintasuunitelmaan.